WGF I -rahaston toiminta on päättynyt
WGF I -rahasto yli kaksinkertaisti sijoittajiensa varat.

WGF I -rahasto on realisoinut kaikki kiinteistösijoituskohteensa, palauttanut sijoittajien pääomat ja maksanut sijoittajille tuotot rahastosta. Rahaston toiminta on nyt päättynyt.
WGF I -rahasto yli kaksinkertaisti sijoittajien varat toimikautensa aikana
Toimikautensa aikana vuodesta 2013 vuoteen 2022 rahasto otti vastaan sijoittajien varoja 7,45 miljoonaa euroa. Toimikautensa aikana WGF I -rahasto maksoi sijoittajille pääoman palautusten jälkeen tuottoja 8,35 miljoonaa euroa.
WGF I -rahasto toteutti Tokmanni-tavaratalot Harjavaltaan ja Laitilaan. Tokmanni-tavaratalot myytiin Cibukselle.
WGF I -rahasto toteutti kaksi usean käyttäjän liikekiinteistöä Vaasaan. Liikekiinteistöt myytiin Serena Propertiesille.
Tuottavaa toimintamallia jatkaa Tuohex Kiinteistörahasto
WGF I -rahaston vuotuinen tuotto rahastoon sijoitetulle pääomilla oli rahaston toiminta-aikana keskimäärin 16,6 %.
“WGF I -rahaston IRR-tuotto oli koko rahaston toiminta-ajalta 13,2 %, kun tavoite oli 8,8 %.”
Jani Peräsarka, hallituksen puheenjohtaja
WGF I -rahasto onnistui strategiassaan ja tuottojen muodostamisessa hyvin, vaikka sen koko oli huomattavan pieni. WGF I -rahaston toimintaa jatkoivat kaksi seuraavaa WGF-rahastoa, jotka toimivat jo selkeästi suuremmalla volyymillä ja laajemmalla alueellisella hajautuksella. WGF II ja WGF III -rahastot ovat nyt sijoitustensa realisointivaiheessa.
Tällä hetkellä vastaavaa toimintamallia kiinteistösijoittamisessa jatkaa Tuohex Kiinteistörahasto, joka pyrkii entistä suurempaan volyymiin ja hajautukseen.
WGF-rahastot ja Tuohex toimivat Wasa360-toimintamallilla, jossa uusia kiinteistösijoituskohteita kehitetään ja toteutetaan yhteistyössä WasaGroup-konsernin kanssa.