WGF III -rahasto toteuttaa uuden liikekeskuksen Valkeakoskelle
WGF III -rahasto toteuttaa Valkeakoskelle uuden liikekeskuksen. Ankkurivuokralaisena Kesko.
WGF III -rahasto toteuttaa uuden liikekeskuksen Valkeakosken keskustan tuntumaan Lempääläntien ja Vanhakyläntien risteykseen. Hanke on kokonaisuudessaan kooltaan n. 11 000 m² ja kolmessa vaiheessa toteutettavan hankkeen ensimmäisen vaiheen rakennustyöt käynnistyvät elokuun viimeisellä viikolla.
Ensimmäisessä vaiheessa valmistuvat uudet tilat Keskon K-Marketille, apteekille ja paikalliselle autotarvikeliikkeelle. Ensimmäiseen vaiheeseen neuvotellaan vielä kahvilaa tai lounasravintolaa.
Koronavirustilanne on viivästyttänyt hankkeen käynnistämistä hiukan, mutta eri kaupan alan toimijoiden kiinnostus uutta liikepaikkaa kohtaan on pysynyt erittäin hyvänä. Toisen ja kolmannen vaiheen myymälätilojen osalta neuvottelut ovat käynnissä usean eri toimijan kanssa.
Keskus täydentää uusien asuinalueiden palvelutarjontaa
Uusi kaupan ja palveluiden keskus sijaitsee Valkeakosken keskustan tuntumassa, uusien kasvavien asuinalueiden välittömässä läheisyydessä campus-alueen oppilaitosten vieressä sekä vilkkaiden liikenneyhteyksien varrella. Uusi keskus täydentää alueen nykyisten ja tulevien asukkaiden ja opiskelijoiden kaupan ja palveluiden tarjontaa sekä palvelee Tampereen työssäkäyntialueella pendelöitsijöitä.
“Uusi liikepaikka on erinomainen lisä Valkeakosken kaupan ja palveluiden tarjontaan, kuten myös WGF III -rahaston tavarataloportfolioon.”
– Jani Peräsarka, toimitusjohtaja, WasaGroup Funds
Hanke toteutetaan Wasa360-toimintamallilla
Hanke toteutetaan WasaGroupin Wasa360-konseptilla, jossa WasaGroup toimii hankkeen rakennuttajana ja toteuttaa hankkeen WGF III -rahastolle avaimet käteen periaatteella. Kohteen suunnittelee suunnittelutoimisto WasaPlan. Rakennustyömaan pääurakoitsijana toimii WasaGroupin pitkäaikainen yhteistyökumppani Astora-Rakennus Oy.
”Wasa360-konsepti yhdistää ainutlaatuisella tavalla kiinteistön käyttäjän, toteuttajan ja rahoittajan taloudelliset ja laadulliset intressit, kun yksi taho on vastuussa kaikille osapuolille optimaalisten ratkaisujen etsimisestä”
– Tommi Heikkinen, myyntijohtaja, WasaGroup